tiistai 28. kesäkuuta 2016

Juhannus

Vietimme perheen kesken mökkijuhannuksen Rutalahdella.

Kerrankin Suomessa sää helli koko Juhannuksen. Olimme torstaista- sunnuntaihin mökkeilemässä ja koko tuon ajan paistoi täydeltä taivaalta aurinko. 

Juhannukseemme ei kuulu mitään erikoisuuksia, mutta perheen kesken ollaan aina oltu ja tätä perinnettä säilytämme. Lapsien ehdoilla mennään ja touhutaan. Nautitaan olosta, ei murehdita turhia. 

Mukana mökkeilemässä oli myös minun äitini, eli mummi. Mummi kuuluu tähän meijän perhe- pakettiin, jos niin voi sanoa.






Aurinko, Päijänne ja rauhallisuus. 


Ruokaa, ruokaa ja vielä vähän hyvää ruokaa. Juhannukseen kuten koko kesään kuuluu hyvä grilliruoka. Sitä ei voi koskaan olla liikaa.



Tottakai Suomalaiset mansikat ja jäde.



Soutelemassa käytiin ja myös lapset tykkää kalastaa. 


Onni oli aivan innoissaan vapaudestaan, järvi kiinnosti mutta ei kuitenkaan niin paljon, että sinne olisi mennyt.


Juhannuspäivän kunniaksi lettukestit .


Minäkin päädyin uimaan, joka on aika harvinaista. Yleensä pitää olla todellinen helle ja vesi sen 30 astetta. 

Mittari näytti vedessä 20 astetta joten uskaltauduin.


Kaikin puolin ihana juhannus, rentouttava. 
On tuo mökkeily vaan jotain korvaamatonta. 

- L -













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti